2014!

2014 oli äärimmäisen tapahtumarikas vuosi. Suuremman osan ajasta asuin ulkomailla, ainoastaan kesän Suomessa. Tapasin paljon uusia tuttavuuksia ulkomailta, ja pikkuhiljaa alkaa tilanne olemaan se, että mihin tahansa päin maailmaa menen, niin sieltä löytyy tuttuja ja majoituspaikkoja. En olisi ikinä uskonut, että tulen hengailemaan Nykissä Malesialaisen arkkitehdin kanssa, tai saunomaan Prahassa neljän Walesilaisen hipin kanssa. Kun matkustaa paljon ja juttelee kaikille niin näin voi tapahtua! Toivottavasti 2015 tulee olemaan samanlainen kun edeltäjänsäkkin!

Yhdysvallat

Vuosi 2014 alkoi New Hampsiren osavaltiossa Yhdysvalloissa. Siellä vietin aikaa huhtikuun loppuun asti. Tuona aikana pelasin kauden loppuun, matkustin New Yorkiin ja Manhattanille sohvasurffaamaan. Siitä voit lukea lisää täältä! Sieltä matka jatkui takaisin Manchesteriin, jossa vietin aikaa viikon verran. Jatkoin sieltä Las Vegasiin ja All-Star joukkueen matkaan. Las Vegasissa vietimme uskomattoman viikon! Taas yksi kaupunki lisää missä on käytävä uudelleen kunnon ajan (ja rahan) kanssa. Las Vegasin jälkeen tulin kipeäksi ja kärsin muutaman päivän Bostonissa, josta lensin takaisin Suomeen.

 TD Garden Bostonissa

Manhattan

Las Vegas

Eurooppa

Olin Suomessa kolme ja puoli kuukautta, kunnes tuli aika lähteä roadtripille Amsterdamiin. Reissu kesti viisi päivää, jonka jälkeen olin Suomessa viikon, josta jatkoin matkaa Slovakiaan. Siellä kuukausi jääkiekkoa. Ja joukkue konkurssiin. Muutama viikko hengailua Slovakiassa ja Tsekeissä, kunnes siirryin Liettuan kautta Moldovaan. 

 Amsterdam

 Hampuri

Slovakian treenihalli Trebisovissa

Venäjä

Joukkueeksi siis valikoitui Platina Chisinau Moldovasta. Sarja missää pelasimme on Venäjällä. Jääkiekko jatkui matkustelun merkeissä Venäjälle ja takaisin. Tällä kertaa ehdin pelata täällä kaksi kuukautta. Ja joukkue konkurssiin. Siitä takaisin Suomeen ja vuosi onkin paketissa!

Chisinau

2014

Maat joissa kävin: Yhdysvallat, Suomi, Viro, Ruotsi, Tanska, Saksa, Hollanti, Unkari, Slovakia,         Tsekki, Puola, Liettua, Moldova, Transnistria, Ukraina, Venäjä.

Lennoilla: Päiviä

Bussissa: Viikkoja

Matkassa: Yhdeksän kuukautta!

Hauskaa? Joka päivä!

2015

2015 tulee olemaan mielenkiintoinen vuosi! Muutamat reissut on jo valmiiksi suunniteltu, Saa nähdä miten käy jääkiekon suhteen alkuvuodesta. Jos ei löydy joukkuetta, niin pelaaminen jatkuu ensi syksynä. Joukkueen löytymisestä riippuu oikeastaan matkustelukin. Kaikki selviää toivottavasti nopealla aikataululla.

Miten sinun vuosi 2014 sujui? 

-Kim Miettinen

Back to home..

Juuri kun pääsin sanomaan, että ei ole paljon kirjoitettavaa. Niin alkoi tapahtua. Tällä kertaa hieman negatiivisessa mielessä. Viikko sitten maanantaina joukkueen presidentti kutsui pelaajat palaveriin. Sisältö oli, että joukkue on konkurssissa, joten joukkueen toiminta loppuu siihen paikkaan. Noh.. Eihän se ole kun toinen joukkue joka menee konkurssiin tänä vuonna missä pelaan. Ei voi kyllä huonompaa tuuria sattua. Noh, viimenen viikko on odoteltu palkkoja. Ja vihdoin istun Chisinaun lentokentällä odottamassa lentoa.

Taas on aika pakata kamat ja mennä eteenpäin!

Matka jatkuu siis takaisin Suomeen. Uuden joukkueen löytäminen on aika haastavaa tähän vuodenaikaan, jolloin kaikki joukkueet ovat jo täynnä. Katsotaan mitä tapahtuu tulevaisuudessa.

Moldovasta jäi käteen 21 ottelua ja 8 pistettä. Muuten ei ole oikeen mitään sanottavaa Moldovasta. Aika mitään sanomaton maa. Kaikki on halpaa verrattuna Suomeen. Chisinaun keskusta on ihan positiivinen paikka. Muut alueet Moldovasta ovat aika karuja tapauksia.

Chisinaun keskustassa on meidän joukkueen omistama luisteluareena

Tästä tuli nyt tälläinen lyhyt tsekkaus mitä on tapahtunut. Tulevaisuus on vielä pimennossa, joten jäädään odottelemaan mitä tapahtuu.

-Kim Miettinen

Dobroye utro Rossiya

Viimeisimmästä postauksesta on ehtiny kulua jo kuukauden verran.. Tässä on ollu kaikennäköistä toimintaa lähinnä jääkiekon muodossa. Yksi syy on myös, että elämä täällä on aikalailla samaa rutiinia päivästä toiseen, joten kirjoittamisen arvoisia asioita harvoin tulee eteen Oltiin Venäjällä, mentiin takaisin Moldovaan ja tultiin takaisin Venäjälle. Joukkue on klassisessa tappioputkessa tällä hetkellä. Valmentaja sai potkut viikko sitten. Uusi valmentaja ei puhu lainkaan englantia, joten täällä mennään enemmän tai vähemmän uutispimennossa jääkiekkoasioita koskien. Muutettiin myös uuteen hotelliin, muutto oli mielestäni downgrade vanhaan verrattuna. Internetti toimii vain aulassa, ilman sitähän ei tämän sukupolven nuorena selviä millään tavalla. Ja aika paljon vietetään aikaa biljardia pelaillen ja nettiä selaillen.

Tällä hetkellä ollaan Dmitrovin kaupungissa Moskovan vieressä. Tänään oli peli, joka hävittiin jatkoajalla. Huomenna uusi yritys. Ja sen jälkeen Jaroslaviin, jossa kaksi peliä, jonka jälkeen takaisin Moldovaan. Siellä neljä peliä ja joulun vietämmekin Valko-Venäjällä. Itse asiassa jouluaattona on meillä peli tiedossa. Sen jälkeen vielä pari peliä Liettuassa ja sitten kauan kaivatulle lomalle Suomeen viikon ajaksi! Olen siis Suomessa 28.12-4.1.

Viime viikonloppuna, ennen kun lähdettiin Venäjälle, mentiin joukkueen kanssa vähän juhlimaan. Yllätys oli suuri, kun tutustuin Moldovalaisiin nuoriin , jotka puhuivat englantia. Ja vielä aika hyvää englantia! Ensimmäiset ihmiset kenen kanssa olen puhunut englantia, jotka eivät pelaa joukkueessa. He näyttivät meille hyvät bilepaikat ja päästiin vähän Chisinaun piireihin sekaan.

City Club Chisinau

Kesän suunnitelmatkin alkaa piikkuhiljaa hahmottumaan. Niistää myöhemmin lisää, mutta reissailua on tottakai tiedossa.

Tämä teksti nyt jäi hieman tyngäksi. Ei vaan löydy mitään asioita mistä kirjottaa. En halua myöskään toistaa vaan samaa, joten näillä mennään!

-Kim Miettinen

Russian experience

Viimeiset kolme viikkoa on mennyt aikalailla tien päällä. Ajettiin siis aluksi bussilla Ukrainan läpi Venäjälle. Jouduttiin odottamaan Ukrainan- ja Venäjän rajalla noin seitsemän tuntia, jonka jälkeen matka jatkui kohti Moskovaa ja Klinin kaupunkia. Matka kesti yhteensä noin 30 tuntia. Saavuimme ''hotellille'' joskus kahden aikaan aamuyöstä. Ja jostain ihmeen syystä meille saatiin huoneet vasta kolmelta valmiiksi. En tiedä miten se on mahdollista, koska meidän tulo on ollut tiedossa noin kolme kuukautta. Noh, hotelli oli äärimmäisen karu ilmestys. En tiedä miksen ottanut siitä mitään kuvia, mutta voin rehellisesti sanoa, että Thaimaassa saa kahdella eurolla paljon paremman huoneen. Yövyttiin siellä neljä yötä, voitettiin Klinissä molemmat pelit ja jatkettiin seuraavaan kaupunkiin lähellä Moskovaa. Siellä oli jo vähän parempi hotelli tarjolla. Siellä taas neljä yötä, tuloksena yks voitto ja yks tappio. Erikoinen hetki koettiin tappion jälkeen, kun joukkueen omistaja tuli huutamaan pukukoppiin 15 minuutiksi. Maassa maan tavalla..

Ukraina-Venäjä rajalla odottelemassa pääsyä Venäjälle

Hotelli Mozhaykissa, Klinin hotelli oli siis tuplasti huonompi kuin tämä

Seuraava kohde olikin noin 15 tunnin bussimatkan päässä oleva suljettu kaupunki Sarov. Ajettiin sinne ja majoituttiin siihen kaupungin ulkopuolelle hotelliin. Tällä kertaa hotelli oli erinomainen ja yllätti minut täysin. Aamulla lähdimme aamutreeneihin ja kaupungin porteilla kävi ilmi, että minä ja ruotsalainen joukkuekaverini ei päästä sisään kaupunkiin. Syy jäi vähän epäselväksi enkä sitten alkanut kyselemään mistään mitään. Vietimme neljä päivää hotellilla kun muu joukkue kävi nappaamassa kaksi voittoa Sarovista. Sitten edessä oli kevyt 40h kotimatka. Nää pitkät välimatkat saa kyllä vähän ikävöimään Suomen ja USAn vain noin kymmenen tunnin pisimpiä reissuja. Bussissa kaikilla paitsi nuorimmilla on omat paikat onneksi ja puolet matkasta tulee nukuttua. Itse löysin nukkumapaikan bussin lattialta, jolloin pääsee mukavasti nukkumaan jalat suorana. Välillä tosin tuli aika kylmä ja piti mennä takaisin omille penkeille nukkumaan. Seuraavalle reissulle pitää ostaa makuupussi mukaan!

Hotelli Sarovissa

Paluu Moldovaan tapahtui noin viikko sitten. Pelasimme täällä jo kaksi ottelua sarjakärkeä vastaan. Tuloksena voitto ja tappio. Positiivisena asiana täytyy mainita meidän fanit! Halli on pieni ja sinne mahtuu noin 500 henkeä. Halli on joka pelissä täynnä. Ja yleisö huutaa ja kannustaa lähes koko pelin ajan. Tunnelma on erinomainen. Meidän pelit on aina Moldovan televisiossa, joten ehkä täälläkin saadaan pientä lätkäbuumia aikaan jos pelit sujuu hyvin! Negatiivisena asiana toisen kotipelin jälkeen meidän fanit tappelivat vierasjoukkueen fanien kanssa. Aika iso asia on myös se, että joku oli tulut kannustamaan Moldovaan omaa juniorijoukkuetta Zelenogradista asti!

Nyt on viikko taukoa peleistä, jonka jälkeen tänne saapuu joukkue Liettuasta missä olin pari päivää mukana Slovakian jälkeen. Kaksi kotipeliä siis jäljellä ja sitten lähdemme kohti Pietaria!

-Kim Miettinen

VivaMoldova!

Mun reissu jatkui siten, että asuin Kosicessa Hostel Madridissa 5 yötä. Hinta oli 15 euroa/yö. Ja aina kun oli yhden yön lisää niin hinta aleni eurolla. Eli loppujenlopuksi hinta oli 10 euroa. Kosicessa ei ole oikeastaan paljon nähtävää. Siellä on muutama nähtävyys. Keskustassa on Cathedral of St. Elizabeth ja ''Laulava suihkulähde''. Muualla en oikeen kierrellytkään. Muutama ostoskeskus löytyy keskustasta. Ja kävin myös katsomassa jääkiekkoa Kosicen Steel Areenalla. Muuten viisi päivää meni suhteellisen nopeasti. Kävin eri ravintoloissa syömässä ja suunnittelin reittiäni Liettuaan ja Vilniukseen. Lopulta löysin itseni junasta menossa Prahaan. Josta olin varannut yhden yön Plus Prague hostellista. Se osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Sänky kahdeksan hengen dormissa maksoi kolme euroa. Ja hintaan sisältyi ilmainen pääsy hotellin sauna- ja uima-allas osastolle. Huoneessani oli minun lisäksi seitsemän Australialaista tyttöä. Heitin kamat huoneeseen ja menin uimaan. Siellä oli neljä brittiä joihin tutustuin ja hengailtiin se ilta pingistä ja biljardia pelaillen.

 Hostel Madridin dormi

 St. Elizabethin katedraali

Seuraavan aamuna chekkasin ulos hostellista kymmeneltä, jonka jälkeen hengailin muutaman tunnin aulassa ja odotin taksia. Taksi oli aivan pakollinen kulkuväline kaupungissa, koska mulla oli 60 kiloa tavaraa mukana ja niitä ei oo ihan maailman helpoin raahata julkisilla edestakas. Taksi vei minut Prahan linja-auto asemalle, josta bussini lähti kohti Vilnaa yhdeltä. Bussimatka kesti yhdestä seuraavaan aamuun, joten luppoaikaa oli ihan tarpeeksi. Matka maksoi 36 euroa ja sisälsi erittäin hyvän wifin koko matkan ajaksi. Joten ei tullut kauhean tylsää matkalla. Sain myös koko takapenkin itselleni, joten nukkuminen yöllä ei ollut ollenkaan haastavaa ja matka sujui suht rattoisasti. Perillä Vilnassa minua oli vastassa joku paikallisen seuran työntekijä, joka vei minut hotellille. Olin Vilnassa kaksi päivää, jonka jälkeen päätin lähteä pois ja kohti Moldovaa. Vilnassa ja Moldovassa siis on saman sarjan joukkueet missä olin pelaamassa Slovakiassa. Moldova on aika eksoottinen maa jääkiekkoa varten, mutta pelaamme Venäjällä, joten ei ole kuitenkaan mistään pelleilystä kyse.

Moldovan ainoa jäähalli

Saavuin Moldovaan lauantaina 4.10 ja muutaman päivän tryoutin jälkeen kirjoitin sopimuksen loppukaudesta. Sen jälkeen ei olla muuta tehty kun treenattu, haettu viisumia Venäjälle, käyty lääkärin testeissä ja treenattu vähän lisää. Asumme joukkueen kanssa paikallisen futisjoukkueen (FC Zimbru) harjoituskeskuksessa. Eli olosuhteet ovat loistavat. Ainoa huono puoli täällä on, että halli on tunnin bussimatkan päässä. Joten joudumme joka päivä istumaan muutaman tunnin bussissa. Siinä välissä on myös Moldovan ja Transnistrian raja, joka saattaa joskus tuottaa ongelmia. Ensimmäinen viikko on kuitenkin mennyt kivuttomasti, joten eiköhän se siitä. En päässyt vielä pelaamaan kahteen ensimmäiseen peliin, koska siirtopapereissani oli jotain häikkää. Tänään kuitenkin lähdemme kohti Moskovaa kevyellä 30h bussimatkalla. Saa nähdä miten tää bussissa istuminen vaikuttaa peliesityksiin. Olemme Venäjällä kaksi viikkoa ja pelaamme kuusi peliä. Jonka jälkeen vuorossa on neljä kotipeliä ja sitten taas Venäjälle. Mielenkiintoa matkaan tuo varmasti Ukrainan läpi kulkeva reitti.

-Kim Miettinen

Next stop, Slovakia!

Moikka taas kaikille.

Mun viimenen kuukausi on kulunut Slovakiassa ja tarkemmin Trebisovin kaupungissa treenatessa joukkueen kanssa. Viimeisimmät uutiset oli äärimmäisen negatiivisia, joten tällä hetkellä eletään hieman epätietoisuudessa.

Viimeisin tekstini loppui siihen kun olin, junassa menossa Kosiceen. Siitä jatkoin matkaani vielä Trebisoviin, joka on Kosicesta noin 30 minuuttia autolla. Ensimmäinen kosketus kaupunkiin oli karu, odottelin juna-asemalla jonkun aikaa takseja. Niitä ei missään vaiheessa tullut. Siinä sitten joku avulias mies (varmaan kaupungin ainoa kuka puhuu englantia) tuli auttelemaan, ja soitti minulle taksin, kävi ilmi, että kaupungissa ei ole olemassa takseja, vaan ne pitää soittaa erikseen jostain varikolta paikanpäälle. Odottelin siinä vielä hetken hirveässä hiessä, koska Suomesta lähtiessäni olin pukenut farkut ja pitkän paidan päälle, johtuen arktisista olosuhteista. Ja Slovakiassa oli noin 28 celcius astetta lämmintä. Pääsin taksilla hallille, jossa joukkueella oli aamutreenit menossa. Taksikyyti kesti viisi minuuttia ja olin valmistautunut maksamaan suunnilleen kymmenen euroa. Noh, kuski pyysi kahta euroa ja hämmennyin totaalisesti halpaan hintaan. Aamutreenien jälkeen mentiin syömään lounas, ja sieltä suuntasimme hotellille. Tarkoitus oli siis asua hotellissa joukkueen kanssa koko kausi.

 Meidän treenihalli Trebisovissa

 Näin Slovakiassa kuivataan pelikamat

Sen jälkeen elämä onkin ollut yhtää treenaamista ja erilaisia testejä (terveys, kunto jne.) Slovakia on erittäin halpa maa asua. Verrattuna Suomeen kaikki on suunnilleen ilmaista täällä päin. Rahaa on suhteellisen vaikea saada kulutettua huomattavia summia ellei oikein kovasti yritä. Kelit olivat erittäin hyvät viime viikkoon asti, jolloin alkoi hieman viilentyä. Sitä ennen mentiin shortsit ja t-paita linjalla. Trebisovissa kaupunkina ei ole mitään nähtävää, eikä siellä ole myöskään mitään tekemistä. Joten kauheasti ei ylimääräisiä tapahtumia ole mahtunut poisluettuna viime viikko.

Paikallinen sairaala... Vähän pelotti mennä ottamaan tonne sydänfilmiä sun muuta

Viikko sitten tiistaina aamutreenien jälkeen meillä oli palaveri joukkueen johtohenkilökunnan kanssa. Palaverin aihe piti olla perjantaina 26.9 alkava sarja, ja muutenkin kaikki asiat mitkä olivat epäselviä. Joukkueen manageri ilmoitti palaverin alettua, että meidän joukkue ei pelaa ensikaudella ollenkaan. Ja, että meillä on hotelli varattuna vielä yhdeksi yöksi ja senjälkeen kaikki on omillaan. Noh, ei siinä mikään maailman paras fiilis ollut. Syitä emme oikein saaneet ollenkaan. Kuulemma joku sponsori lopetti leikin kesken. Siinä sitten tiistain ja keskiviikon aikana kaikki alkoivat pikkuhiljaa lähteä omiin suuntiinsa. Helppoahan se on jos asuu Tsekissä tai Slovakiassa, kuten melkein kaikki meidän joukkueesta. Mutta minulla, yhdellä Ruotsalaisella ja jenkillä oli kaikkein pahin tilanne. Siinä ihmeteltiin yksi yö ja seuraava päivä, kunnes löysimme itsemme Kosicesta ja jostain halvasta hostellista soittelemassa agenteille ja yrittämässä keksiä missä pelaisimme jo alkaneella kaudella.

 Kamat kasaan ja menoksi!

Suomalais-amerikkalaiset jäähyväiset

Kirjoitan viikon päästä lisää seikkailuista Kosicessa, Prahassa ja minne ikinä päädynkään.pelaamaan.

-Kim Miettinen

Roadtrip to Amsterdam!

Muutama viikko sitten mietittiin Joelin kanssa, että vielä olisi aikaa tehdä jonkun näköinen reissu kesän aikana. Kesä meni kokonaan Suomessa paljon mökkeillessä ja yleisessä pyörimisessä. Miku oli lähtemässä työreissulle viikonlopuksi (22-24.8) Amsterdamiin. Ja saimmekin siitä loistavan ajatuksen lähteä samaksi viikonlopuksi Dameihin. Aluksi meidän suunnitelmissa oli lentää sinne perjantaina 22 päivä ja punkata samassa huoneessa missä Miku nukkui. Suunnitelmat muuttuivat loppujenlopuksi siihen muotoon, että lähdimmekin autolla Ruotsin, Tanskan ja Saksan läpi pienelle roadtripille. Suunnitelmat selkiytyivät kun saimme vielä yhden kaverin mukaan ja sitten olimmekin jo tien päällä.

Mentiin lautalla Turusta Tukholmaan, josta lähdimme ajamaan suoraan Amsterdamiin, emme tehneet menomatkalla yhtään turhia pysähdyksiä, vaan ajoimme suoraan ilman nukkumistaukoja. Käytännössä kaksi oli aina etupenkillä hereillä ja yksi nukkui takapenkillä. Saavuimme perjantai-aamulla Amsterdamiin, jonne olimme varanneet päivää aiemmin hotellin. Paikanpäällä kävi ilmi, että joutuisimme odottamaan huonetta vielä muutaman tunnin, joten jätimme matkatavarat hotellille säilöön ja lähdimme metsästämään parkkihallia. Amsterdam on siis autoilijan helvetti. Törkeät parkkeerausmaksut kaikkialla. Ja ilmeisesti auton renkaaseen isketään lukko tai se hinataan samantien pois jos parkkeeraus on väärin. Jouduimme jonottamaan Olympiastadionin parkkihalliin suunnilleen tunnin verran. 

Vaihdomma hotellille päästyämme nopeasti vaatteet ja suuntasimme samantien kaupungille kellon lyödessä kolme. Amsterdamissahan, kuten kaikki varmasti tietävät, on kannabiksen polttelu sallittua. Ja koko keskusta onkin yhtä isoa coffee shoppia. Tuntui, että kaikki turistit ovat tulleet paikanpäälle pelkästään pilven takia. Mekin vierailimme muutamassa coffee shopissa, toki ilman pilveen sekaantumista. Yleisesti niissä vallitsee rento tunnelma ja monissa paikoissa on biljardi-pöytiä ja sohvia ihan vain hengailua varten. Jossain vaiheessa kävimme syömässä ja aloimme pikkuhiljaa siirtymään oluen suuntaan. Joimme siinä pitkin iltaa ja joskus kymmenen aikoihin Joel ja Ilari päättivät lähteä nukkumaan satunnaisista syistä johtuen. Itse jäin kaupungille odottamaa Mikua, jonka kanssa lähdimme katsastamaan yöelämää. Kävimme katsastamassa punaisten lyhtyjen alueen (toinen asia mistö Amsterdam tulee mieleen). Kadut täynnä isoja ikkunoita, missä on äärimmäisen seksikkäitä naisia myymässä itseään. He maksavat siitä toiminnasta veroa, joten kai se on ihan hyvä ammattivalinta joillekkin. Sen jälkeen kävimme muutamalla klubilla, mutta meno ei ollut mitenkään erikoista ja joskus kolmen aikoihin suuntasimme taksilla omille hotelleille.

Punaisten lyhtyjen aluetta

Lauantai aamuna heräsimme joskus yhdeltätoista ja lähdimme Heineken museoon. Heinekenhän on Amsterdamin ylpeys ja sen huomasi kaikkialla Heineken oluen halvasta hinnasta ja lukuisista mainoksista. Itse museo oli hieno ja siitä oli tehty ns. "Heineken kokemus". Kierrokseen kuului oluen maistelua, sen etikettien suunnittelua, 4D-teatteria sun muuta. Kierros maksoi 18€ joka sisälsi kolme olutta. Rahalle sai siis hyvin vastinetta. Kierroksen jälkeen oli vielä ilmainen ajelu veneellä kanaaleita pitkin keskustaan, joka kruunasi erinomaisen museokäynnin. Kävimme syömässä Vapianossa, jonka jälkeen alkoi taas perinteinen kaljan kittaaminen. Tällä kertaa olimme hotellilla ja kävimme ostamassa sinne juomat. Lähdimme joskus klo.12 yöhön koko porukalla ja suuntasimme Club Escapeen. Olimme selkeästi olleet edellisenä iltana väärissä paikoissa, koska Escape oli aivan huikea yökerho. Olimme siellä loppuun asti jonka jälkeen menimme hotellille nukkumaan.

Club Escape

Heräsimme sunnuntaina tasan yhdeltätoista, joka oli myös check out-aika. Otimme taksin parkkihalliin, jossa jouduimme suuriin ongelmiin maksun kanssa. Kaikissa listoissa luki, että päivä maksaa noin 8€. Menin maksamaan meidän ~20€ laskua ja ruutuun pamahti summaksi 116€. Lähdimme selvittelemään asiaa tiskille, jossa kävi ilmi, että kahdeksan euron summa pätee silloin, kun menee julkisilla parkkihallilta hotellille ja tulee julkisilla hotellilta parkkihallille. En voi aina ymmärtää näitä ratkasuita, mutta selvisimme tuplamaksulla ~40€ mukavan työntekijän ansiosta. Vielä oli yksi kiertokäynti edessä, nimittäin Ajaxin kotistadionin kierros! Menimme paikanpäälle vain tajutaksemme, että Ajax pelaa samana päivänä ja kierroksia ei tehdä. Niinpä lähdimme ajamaan kohti Hampuria, joka oli sovittu takaisintulomatkan ensimmäiseksi pysähdyspaikaksi. Hampuri on kyllä äärimmäisen tyylikäs kaupunki, vaikka emme siellä kauaa pyörineetkään niin se jäi kyllä mieleen positiivisesti. Sieltä jatkoimme kohti Kööpenhaminaa, jonne selvisimme suunnilleen keskiyön aikoihin. Meillä oli tarkoitus käydä katsomassa Köpiksen vapaakaupunki Christianiaa. Joskus 30-vuotta sitten hipit ja kodittomat valtasivat keskeltä Kööpenhaminaa vanhan kasarmialueen, jonne he perustivat Christianian. Siellä ei käytännössä ole lakeja ja kaikki tekee mitä haluaa. Hengailimme siellä muutaman tunnin ja täytyy myöntää, että sen vapaa ilmapiiri veti kyllä puoleensa. Siitä eteenpäin nukuin takapenkillä kahdeksan tuntia, jonka aikana auton akku oli tyhjentynyt ja jouduimme kuulemma odottamaan tunnin jotain korjaajaa, joka oli hoitanut homman minuutissa. Heräsin joskus 200km ennen Tukholmaa ja loppumatka sujuikin ilman suurempia kommelluksia.

Hampurin satamasta

''Vapaakaupunki''

Kilometrejä tuli torstai-aamusta keskiviikko-aamuun noin 3700. Amsterdam jäi päälimmäisenä mieleen kaikista paheistaan, mutta myöskin siitä miten paljon se eroaa tyypillisestä Eurooppalaisesta pääkaupungista. Siellä vallitsi ehkä jopa sellainen pikkukaupungin tuntu vaikka se oli täynnä turisteja. Liiketalot sun muut loistivat poissaolollaan ytimessä. 

Turistit yöelämässä

Kirjoitan tätä blogitekstiä junassa Budapestistä Kosiceen Slovakiaan, jonne siirryin pelaamaan jääkiekkoa täksi kaudeksi! Eli kirjoittelu jatkuu nyt tasaisemmin kun ollaan taas ulkomailla ja reissataan ympäri Venäjää jääkiekon merkeissä! 

-Kim Miettinen

Finland here I am!

Mistäs sitä sitten alottaisi.. Sunnuntain lennosta Bostoniin syntyikin aivan uudenlainen kokemus. En koskaan ennen ole ollut noin huonossa kunnossa lentokoneessa. Menimme taksilla lentokentälle ja siellä selviydyimme suht nopeasti omalle portillemme. Tässä vaiheessa olo oli vielä ihan hyvä, eikä ollut mitään ihmeempää sairastumista havaittavissa. Menimme lentokoneeseen kymmenelta illalla ja lennon piti olla perillä 5.10 Bostonissa aamulla. Siinä on tietenkin kolmen tunnin aikaero Las Vegasin ja Bostonin välillä, joten tähän väliin ei tietenkään tullut mitään pitkää lentoa, vaan ihan normaali neljän tunnin setti. Olimme lentokoneessa jo valmiina lähtemään, kunnes kuulutus kertoo, että joudumme odottamaan tunnin lähtöä jostain ihme syystä. Aloin sitten nukkumaan ja ajattelin herääväni kivasti joskus tunti ennen Bostonia. Noh, totuus oli vähän toisenlainen. Heräsin puolen tunnin päästä täristen kylmyydestä. Kuume oli iskenyt nopeasti, ja paha olo valtasi koko kropan. Muutama rivi meistä eteenpäin oli tyhjä, joten ajattelin, että pääsen siihen makaamaan ja olo paranisi hieman. Kysyin stuertilta lupaa mennä istumaan siihen tyhjälle riville, selitin toki olotilani ja hän lähti keskustelemaan asiasta jonkun kanssa koneen etuosaan. Hetken kuluttua hän tuli takaisin jonkun toisen kanssa. Kuka selitti, miten tämä tyhjä rivi kuuluu johonkin extraluokkaan, joka olisi maksanut 10 dollaria ylimääräistä. Koitin siinä sitten selittää, että olo on oikeasti erittäin huono. Se ei kelvannut ja vaihtoehdoiksi jäi lähteä lentokoneesta pois tai  istua kiltisti omalla paikalla. Ei jäänyt kauheasti valinnanvaraa, koska mielessä odotti jo paluulento Suomeen tiistai-keskiviikko yöllä. Koko lento Bostoniin oli enemmän tai vähemmän sellaista unen ja hereillä olon välimuotoa. Yritin nukkua kuuteen vilttiin käärittynä vakavasti täristen koko lennon ajan. Eihän siitä mitään tullut. Vältin kuitenkin oksentamisen lentokoneessa, joten laskin sen onnistuneeksi suoritukseksi. Kaiken lisäksi huomasin lennon jälkeen miten oikea jalkani oli paisunut nilkasta alaspäin ja kantapää oli kokonaan musta. Tämän huomasin siis siten, kun  lennon jälkeen nousin ylös ja rojahdin käytävälle, koska oikea jalkani ei ottanut askelta vastaan. Olin muutenkin viimeinen koneessa, joten stuerteilla oli varmasti hauskaa katsoa kun epämääräinen vilttikasa hortoilee lentokoneen käytävällä. Lentokoneesta pois päästyäni tein nopean analyysin jalkani tilasta. Ja huomasin, että kantapäässäni oleva rakkula oli tulehtunut ja siitä syystä jalkani oli kasvanut Frodon mittoihin. Selvisin jotenkin ottamaan matkatavaroita, kaverit onneksi auttoivat lätkäkassin kanssa, koska yhdellä jalalla kävellessä on hieman hankaluuksia omastakin takaa.

Tämä kuva on kahden päivän jälkeen lennosta. Ja tässä vaiheessa jalka on jo kutistunut puolella alkuperääisestä, joten voitte kuvitella missä kunnossa jalka oli Las Vegas-Boston lennon jälkeen.

Bostoniin saavuttuamme joukkuekaverin isä haki meidät ja menimme heille aluksi. Siellä nukahdin ja nukuin koko päivän seitemästä ilta kymmeneen. Sitten sain kyydin perhetutuilleni New Hampsireen, jossa nukuin 23-16 seuraavaan päivään. Kuume saatiin hieman alaspäin noilla unimäärillä ja aloitin pakkaamisen. Seuraavana aamuyönä oli siis lento Bostonista Suomeen kello 7.10. Kentälle oli lähdettävä viideltä aamulla. Nukuin vielä viisi tuntia ennen lähtöä. Ja näin olin valmis suorittamaan Boston-NYC-Helsinki lentoni kahden päivän yhtämittaisella nukkumisella ja kolmella paahtoleivän palalla vahvistettuna. Boston-NYC oli vaan tunnin lyhyt lento, onneksi kuume oli jo hellittänyt. New Yorkissa olikin sitten yhdeksän tunnin vaihto, joten päädyin nukkumaan lentokentän lattialla viisi tuntia. Kävin syömässä viimeisen kerran Yhdysvalloissa ja sitten istuskelin vaan muutaman tunnin ja loppujen lopuksi yhdeksän tuntia menikin suht nopeasti. Ja olinkin jo lennolla kohti Helsinkiä!

 Nukkumassa John F Kennedyllä

Viimeinen ateria USAssa

Lento Helsinkiin oli täynnä, joten ei ollut ollenkaan ylimääräistä tilaa. Nukuin puolet lennosta ja katsoin muutaman elokuvan ja olinkin jo Helsingissä. Kaverini haki minut Helsinki-Vantaalta ja pääsin vihdoin kotiin kahdeksan kuukauden jälkeen! Pakko sanoa, että elämä Yhdysvalloissa oli kyllä hienoa, mutta kyllä paluu Suomeen oli odottamisen arvoista.

Blogi ei kuitenkaan lopu tähän. Ja jatkankin kirjoittamista vielä ainakin New Yorkista ja tulevien reissujen suunnitelmista ja haaveista. 

-Kim Miettinen

Jumping down from the sky!

Sueraavan päivänä oli taas perinteinen 6.30 herätys.. Toi kellonaika ei oo ehkä ihan se sopivin Las Vegasissa. Selvittiin taas hallille ja voitettiinkin peli! Pelin jälkeen takaisin hotellille ja rutiininomaisesti altaalle makoilemaan. Heräiltiin sieltä kolmen aikoihin ja menimme lounaalle. Jatkoimme siitä matkaa Stratosphere torniin, joka on Las Vegasin korkein rakennus, ja Yhdysvaltojen korkein vapaasti seisova näkötorniksi tarkoitettu rakennus. Hotellin asukkaille sisältyy ilmainen sisäänpääsy torniin, joka on ihan mukava lisä. Ylhäällä onkin aivan uskomattomat näkymät. Kännykän kamera ei missään nimessä pysty ikuistamaan sitä näköalaa. Jokapuolella on korkeita vuoria, ja tietenkin Las vegasin strip. Tornin katolla on myös kolme maailman korkeinta huvipuistolaitetta. Niissä ei ikävä kyllä tälläkertaa ehditty käymään, mutta seuraavalla Las Vegasin reissullla ne ovat ehdottomia kohteita!

 X-Scream huvipuistolaite

 Skujumping menossa ja alhaalla hotellin uima-allas

 Näkymää tornin huipulta stripille

Tornin huipulla käymisen jälkeen aloimme suunnittelemaan illanviettoa. Päädyimme kuuden aikoihin Treasure Island hotellin kyljessä olevaan Senior Frog baariin. Siellä vierähti muutama tunti, jonka jälkeen suuntasimme Palazzon kasinolle. Tunnin uhkapelaamisen jälkeen osa porukasta lähti takaisin hotellille, kun taas osa jatkoi matkaa Venetianin kanaalille. The Venetian hotellin sisällä on siis pieni pätkä kanaalia hotellin teeman mukaan. Kattoon on maalattu taivas, joka näyttää ällistyttävän aidolta ja sisällä ollessaan tuntuukin, että olisi kirkas päivä. Siellä hetken käveltyämme mekin suuntasimme takaisin hotellille, tietty herätysaika (6.30) mielessä.

Perjantaina kaikki aamurutiinit selvitettyämme löysimme itsemme taas pelin keskeltä, jonka tällä kertaa hävisimme. Se tiesi osaltamme turnauksen päättymistä ja sijoittumista kolmanneksi. Perjaintain meillä oli suunnitelmissa mennä Hooverin padolle, mutta pelin jälkeen kaikki olivat niin väsyneitä, ettei matkaseuraa tällä kertaa löytynyt. Perjantai meni suhteellisen samalla kaavalla kuin torstaikin. Eli lähdimme stripille ja pidimme hauskaa joukkueen kesken. Perjantai oli osalle joukkueesta viimeinen päivä Vegasissa, joten kaikilla meni suhteellisen myöhään ja hauskaa oli. Las Vegasissa ei kyllä ihan heti tekemisen puute iske. Osa otti tatuointeja ja osa uhkapelasi. Lauantai aamulla sitten osa porukasta kärsi huomattavasti krapulasta. Itse en onneksi ole koskaan ollut sen suurin fani, joten tälläkin kertaa selvisin ilman. Päivä meni taas enemmän tai vähemmän altaalla ja buffetissa. Illalla oli sitten tiedossa häät. Kukaan ei oikeen tiennyt kuka on menossa naimisiin. Meille vaan sanottiin, että tulkaa tiettyyn kellonaikaan tornin huipulle jääkiekkomailat mukana. Noh, menimme paikanpäälle kuuden pelaajan voimin. Ja siellä jonkun yliopiston valmentaja oli sitten päättänyt mennä naimisiin Las Vegasissa. Ei ehkä tulisi itselle ekana mieleen tehdä samaa temppua kahden päivän varotusajalla. Kun häävieraina oli meidän joukkueen pelaajien vanhempia keistä kukaan ei tuntenut juhlaparia, ja muutama pelaaja niin ikää maan toiselta puolelta. Näin vain Yhdysvalloissa! Meidän pelaajien tehtäväksi siis siunaantui pitää mailoja ylhäällä kun morsian kävelee niiden alta alttarille. Häiden jälkeen jatkoimme muun seurueen kanssa tornin baariin, josta jatkoimme jälleen stripille. Samat rutiinit kuin edellisinäkin päivinä ja tällä kertaa palasimme kuudelta aamulla hotellille.

 Hääpari ja ilmeisesti morsiamen vanhemmat. Hääkuva rakkaudesta lajiin!

Juhlistamassa tuntematonta hääparia!

Sunnuntaina olikin tiedossa Skyjumping! Hyppäys alas Stratoshpere tornin huipulta. Hintaa tälle huville tulikin 90 dollaria. Alennusta tuli 30 dollaria, koska asuin hotellissa. Yksi parhaista kokemuksista koskaan! 90 dollaria on naurettava hinta tollaisesta huvista. Hypyn jälkeen alkoi sitten hieman oireilla kuumetta, ja loppupäivä meni ihan kokonaan vaan makoillessa hotellin sohvilla. Sunnuntai oli myös meidän viimeinen päivä Las Vegasissa ja lennosta ja paluusta Suomeen kirjoitankin myöhemmin.

-Kim Miettinen